ESOK-hanke 2006-2011

Pohjoismainen yhteistyö

Pohjoismainen korkeakoulujen esteettömyysyhteistyö alkaa.
Verkoston väkeä

Pohjoismaiden korkeakoulujen vammaisvastaavat perustivat yhteistyöverkoston huhtikuussa 2008 Oslossa pidetyssä kokouksessa. Osanottajat olivat yksimielisiä verkoston perustamisesta ja sääntöjen laatimisesta. Ensimmäisen toimintakauden aikana verkostoa johtaa Norja, ja hallituksen puheenjohtajana toimii ensimmäisenä vuonna norjalainen Hjetil Knarlag. Verkostolle tullaan perustamaan ohjausryhmä, jonka toimiaika on kaksi vuotta.

Verkoston hallituksen ensimmäinen kokous järjestettiin Århusin yliopistossa Kööpenhaminassa 19.9.2008. Tämän jälkeen hallituksen kokouksia pidetään vähintään kerran vuodessa. Verkosto järjestää lisäksi konferensseja ja vastuut kokousten ja konferenssien järjestelyissä vuorottelevat. Vuoden 2008 järjestelyistä huolehtivat Norja ja Tanska. Ensimmäinen pohjoismainen konferenssi ”Bridging the Gap” järjestettiin Tukholmassa 5.-6.3.2009 Karoliinisessa instituutissa. Konferenssin teemana olivat oppimisvaikeudet. Konferenssissa käytetään sekä skandinaavisia kieliä että englantia.

Tulevien konferenssien ajankohdat (järjestyksessä Tanska, Suomi, Norja, Islanti) päätetään myöhemmin ohjausryhmässä. Konferenssien väli voi olla enintään kaksi vuotta. Verkosto käyttää sekä skandinaavista kieltä että englantia julkistettavissa säännöissä, kokouksissa ja konferensseissa.