ESOK-hanke 2006-2011

Ohjeet opiskelijalle

Opiskelijan esteettömyystieto

Esteetön opiskelu ja yksilölliset järjestelyt

Jyväskylän yliopiston toimintaympäristöä ja käytäntöjä kehitetään Design for All -periaatteella edistämään kaikkien mahdollisuuksia opiskella ja osallistua. Esteettömyyteen sisältyvät myös yhdenvertaisten mahdollisuuksien edellyttämät yksilölliset järjestelyt.

Yksilöllisten järjestelyjen hakeminen

Yksilöllisiä järjestelyjä voi tarvita valintakokeessa ja opiskelun eri yhteyksissä vamman, sairauden tai muun syyn perusteella. Järjestelyt voivat liittyä esimerkiksi ajankäyttöön, tiloihin tai oppimateriaaleihin. Järjestelyjen onnistumiseksi on tärkeää saada tieto tarpeista hyvissä ajoin. Järjestelyjen tarve tulee osoittaa lääkärintodistuksella tai asiantuntijalausunnolla.

Yksilöllisten järjestelyjen sopimiseksi kannattaa olla ensimmäiseksi yhteydessä oman oppiaineensa vastuuhenkilöön. Tärkeintä on kuitenkin ottaa opiskelun esteet esille jonkun kanssa eikä jäädä yksin niiden kanssa. Yhteystahot järjestelyjen sopimiseksi ovat:

  • Ainelaitos: amanuenssi, hops-ohjaaja tai muu laitoksen johtajan määräämä henkilö.
  • Tiedekunta: opintoasiainpäällikkö tai muu dekaanin määräämä henkilö.
  • Yliopisto: vammaisten opiskelijoiden yhdyshenkilö Tuula Maijanen.

Keskustelut vastuuhenkilöiden kanssa ovat luottamuksellisia ja järjestelyissä otetaan huomioon opiskelijan näkemykset.

Jyväskylän yliopistossa toimii osallisuus-tiimi, jolta opiskelijat saavat tarvittaessa asiantuntijalausunnon järjestelyjen perusteeksi. Osallisuus-tiimin tuki on opiskelijoiden ja henkilöstön käytettävissä erilaisissa opiskelun esteettömyyskysymyksissä.

Esteetön valintakoe

Yhdenvertaisuuslain (21/2004) mukaan koulutuksen järjestäjän on tarvittaessa ryhdyttävä kohtuullisiin toimiin vammaisen henkilön koulutukseen pääsemiseksi. Jyväskylän yliopiston opiskelijavalinnoissa sovelletaan Esteetön opiskelijavalinta -suositus ja -opas ohjeita ja käytänteitä.

Esteetön opiskelu

Tavoitteena on ottaa esteettömyyden ja yhdevertaisuuden toteutuminen huomioon uusien opintokokonaisuuksien, osaamistavoitteiden ja arviointitapojen suunnittelussa.

Opetuksen toteutuksessa kaikkia opiskelijoita hyödyttävät:

  • esteettömät tiedotus- ja oppimateriaalit sekä opetuskäytännöt,
  • joustavuus aikatauluissa ja
  • vaihtoehdot suoritustavoissa.

Henkilöstön valmiuksia ottaa huomioon opiskelijoiden monenlaisuus kehitetään. Yhtenä välineenä käytetään ESOK-hankkeessa tuotettuja Opiskelijoiden monenlaisuuden huomioon ottaminen korkeakouluissa -oppaita, joita myös opiskelijat voivat hyödyntää keskusteluissa opettajien ja ohjaajien kanssa.

Esteettömät tenttijärjestelyt

Tavoitteena on, että jokaisella on yhtäläisesti tilaisuus osoittaa osaamisensa. Tenttijärjestelyt toteutetaan mahdollisimman esteettömästi ja opiskelijoiden yksilölliset tarpeet otetaan huomioon.

Tenttejä koskeva tiedotus

Kurssikohtaisesti saat kunkin kurssin opettajalta tiedot tentin

  • sisällöstä,
  • ajankohdasta,
  • ilmoittautumisajasta,
  • arviointikriteereistä ja
  • palautekäytännöstä sekä
  • vaihtoehtoisista suoritustavoista

Tenttiin ilmoittautuminen

Jos tarvitset tenttiin yksilöllisiä järjestelyjä (tehtäviin, vastaamiseen, tenttiaikaan tai -tilaan, kalustukseen, välineisiin tms. liittyen), kerro niistä viimeistään tenttiin ilmoittautumisen yhteydessä. Yksilöllisiä järjestelyjä on käytetty esimerkiksi vamman tai sairauden yhteydessä, mutta muukin perusteltu tarve pyritään huomioimaan. Yksilöllisten järjestelyjen tarve tulee osoittaa lääkärintodistuksella tai asiantuntijalausunnolla.

Apuvälineet

Voit käyttää tentissä tarvitsemiasi apuvälineitä sovitulla tavalla. Yliopistolla on tenttikäyttöön varattuna kannettava tietokone, USB-tikkuja kysymysten ja vastausten siirtämiseksi sekä Supernova-ruudunlukuohjelma näkövammaisille opiskelijoille. Yliopiston apuvälineet saat tenttitilaisuuteen ilmoittamalla toiveistasi tentti-ilmoittautumisen yhteydessä. Ota yhteyttä jo aikaisemmin, jos haluat tutustua laitteisiin etukäteen.

eTentti

eTentti on sähköinen tentti, jonka opiskelija suorittaa itsenäisesti yliopiston pääkirjaston kolmannessa kerroksessa olevassa eTenttitilassa valitsemanaan ajankohtana kirjaston aukioloaikojen puitteissa. eTenttitilassa on kulunvalvonta sekä kameravalvonta. Osa tilan työpisteistä on varustettu esteettömän käytön välinein ajatellen mm. pyörätuolia käyttäviä opiskelijoita. Toistaiseksi käytössä olevassa ohjelmistoympäristössä on esteitä näkövammaisille tenttijöille.

eTentin tarkoituksena on tukea opiskelijoiden joustavampaa tenttimistä ja se on osa yliopiston laajempaa strategista tavoitetta tukea joustavampia opintojen suorittamisen tapoja. Pilottivaiheessa mukana ovat Humanistinen tiedekunta ja Informaatioteknologian tiedekunta.

eTentin hyötyjä opiskelijoille ovat:

  • mahdollisuus jaksottaa omia opintojaan paremmin
  • mahdollisuus valita tenttiaika itselleen parhaiten sopivana ajankohtana
  • kurssikirjojen parempi riittävyys
  • rauhallisempi tenttitilanne
  • mahdollisuus käyttää tietokonetta tentin suorittamiseen

Opintosuoritusjohtosääntö

Jyväskylän yliopiston opetussuunnitelmiin sisältyvien

  • kirjallista tai suullista kuulustelua,
  • esitelmää tai
  • taiteellista tai muuta suoritusta sekä
  • alempaan ja ylempään tutkintoon kuuluvaa tutkielmaa

koskevat ohjeet opintosuorituksista ja niiden arvoinnista sekä opiskelijan oikeudet löytyvät opintosuoritusjohtosäännöstä.

Esteettömyys tehdään yhdessä

Esteettömyyden ja yhdenvertaisuuden edistäminen on yhteistyötä, jossa myös sinun palautteesi ja ajatuksesi ovat tärkeitä. Tämän Esteetön opiskelu ja yksilölliset järjestelyt -sivun lisäksi toimintaa viitoittavat:

Palautteesi ja ideasi ovat tervetulleita palautelomakkeella Ilmoitus opiskelun tai osallistumisen esteestä , jolla voit kommentoida halutessasi anonyymisti tai sähköpostitse osoitteella tuula.maijanen(at)adm.jyu.fi ja hannu.puupponen(at)adm.jyu.fi.