ESOK-hanke 2006-2011

Politiikkaa ja teologiaa

Kokemuksia korkeakouluopiskelun esteettömyydestä.

Amu Urhonen on istunut pyörätuolissa lapsesta asti. 27-vuotiaan Urhosen yliopisto-opinnot starttasivat Tampereella viidennellä hakuyrityksellä, pääaineena sosiaalipolitiikka. Vuodesta 2006 hän on opiskellut kirkkohistoriaa Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa.

Amu liittyi vammaisten opiskelijoiden järjestönä aloittaneen tasa-arvojärjestö Kynnys ry:hyn vuonna 1997 ja Vihreään liittoon vuonna 2000.
- Sen jälkeen elämä onkin ollut kaikin tavoin politisoitunutta, Amu tiivistää. Tällä hetkellä hän toimii myös Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto - SAMOK ry:n sosiaalipoliittisena sihteerinä.

Vammaisasiat yhdestä osoitteesta

Amua ovat vammaisena opiskelijana häirinneet lähinnä esteettömyyteen liittyvät ongelmat, joista aiheutuu aina ylimääräistä vaivaa ja viivytystä. Hän myös kokee, että liikuntavammaisen opiskelijan tilanne on sikäli taloudellisesti turvattomampi, että monet opiskelijoiden opintojen ohessa tekemistä töistä vaatisivat nopsia jalkoja. Ongelma on myös karsinoiminen: Sosiaalipolitiikkaa opiskellessa luennoitsijat esimerkiksi aina ehdottivat, että hän voisi käsitellä vammaisten näkökulmaa.
- Mä olen kiinnostunut monista muistakin asioista, Urhonen hymähtää.

Amu on vaikuttanut Tampereen yliopiston esteettömyystyöryhmässä, ja hänellä on siis näkökulmaa sekä Tampereen että Helsingin yliopistojen esteettömyystilanteeseen. Helsingin yliopiston etuna on Amun mukaan se, että täällä on esteettömyyskysymyksissä yksi henkilö ja yksi sähköpostiosoite (Juha.Alasentie@helsinki.fi), johon ottaa yhteyttä. Helsingissä vammaisasioista vastaava henkilö hoitaa niitä päätoimisesti, yli tiedekuntarajojen. Näin hän esimerkiksi tietää kaikkien salien esteettömyystilanteen. Tampereella jokaisella tiedekunnalla on oma vastuuhenkilönsä.
- Toisaalta Tampereen rakennukset ovat uudempia ja vähemmän suojeltuja, joten niihin voi tehdä tarvittaessa muutostöitä.

Turun yliopistossa on nykyään vammaisasiamies, joka on kylläkin nainen. Käytäntö on osoittautunut Amun mukaan ”hirveän hyväksi”. Hän on linkki yliopiston hallinnon ja vammaisten opiskelijoiden välilä sekä erityisjärjestelyjen asiantuntija.
- Sellainen ihminen tarvittaisiin kaikkiin yliopistoihin, miksei myös muihin korkeakouluihin, Urhonen toteaa.

Helsingin yliopistoon hakiessa tarvittavan vammaistiedon kaivaminen nettisivuilta oli aikoinaan hankalaa, Amu muistelee. Nykyään tilanne on kuitenkin parantunut. Parantamisen varaakin vielä, esimerkiksi opiskelijoiden käyttämään WebOodi-palveluun voisi ihan hyvin laittaa opetustietojen oheen tiedon, onko kyseinen sali esteetön. Se säästäisi vammaisen opiskelijan aikaa ja vaivaa, Amu korostaa.

HYY:n toimistoon ei pääse

Eniten Amua kuitenkin kiukuttaa teologisen tiedekunnan esteellisyys: sen tiloihin on todella hankala päästä pyörätuolilla, eivätkä valitukset ole toistaiseksi tuottaneet tulosta, vaikka Kynnyksen lakimiehen mukaan nykyinen tilanne on laiton.
- Asenteet ei ole ihan kohdallaan, Urhonen toteaa.

Toinen vastarannan kiiski on museovirasto, joka haraa hissien, invavessojen ja luiskojen rakentamista vastaan, kun kyseessä on suojeltu rakennus. Esimerkiksi HYY joutui taistelemaan hallinto-oikeudessa asti museoviraston kanssa, ennen kuin sai luvan rakentaa invavessan Vanhalle ylioppilastalolle.
- Mutta HYY voitti sen, Amu riemuitsee.

HYY saa häneltä kiitosta vähemmistöjen puolustamisesta, mutta toisaalta järjestö, jonka pitäisi olla uuden ajan airut ja edelläkävijä tasa-arvoasioissa, on Amun mukaan välillä merkillisen jähmeä. Hänen oma mahdollinen ylioppilaspoliittinen uransa esimerkiksi kaatuisi jo siihen, että hänen olisi todella hankala päästä HYY:n toimistoon, jota ei kuulemma voida siirtää ”perinteen takia”.

Vammaisliike ei ole muodissa

Toinen Amua ihmetyttävä asia on nihkeys rakentaa hissejä vanhoihin rakennuksiin:
- Eihän täällä ollut tuollaista modernia keittiötä tai cappuccino-konettakaan alun perin, Amu vertaa päärakennuksen kahvilan varustusta entiseen. Jos vanhoja rakennuksia joka tapauksessa muutellaan, miksi juuri tasa-arvoa ja esteettömyyttä luovat hissit pilaisivat ne?

Amu kokee esteellisyyden selkeäksi rakenteelliseksi syrjinnäksi ja painottaa, että yliopiston kokonaisesteettömyydessä on vielä parantamisen varaa. Häntä myös harmittaa, ettei vammaisilla yliopisto-opiskelijoilla ole nykyään mitään yhteistä tukiryhmää. Yksi syy siihen on se, että moni vammainen nuori ei halua identifioitua vammaiseksi eikä siksi myöskään nostaa meteliä kohtaamistaan epäkohdista.
- Meidät on kasvatettu liian kilteiksi, hän huokaa.

Amu kannustaa vammaisia nuoria lähtemään rohkeasti yliopistoon:
- Kyllä kannattaa! Opiskelu on henkistä pääomaa.


Haastattelu on julkaistu Tukilinja-lehdessä 5/2008. Tukilinja-lehteä julkaisee Suomen Vammaiskoulutuksen Tukihdistys ry.