ESOK-hanke 2006-2011

Liian kaunis mieli

Elokuvissa käsitellään yllättävänkin paljon esteettömyyttä. Korkeakouluun sijoittuvan kertomuksen lopputuloksena on elokuville tyypillinen kuva vammaisesta. Sillä ei ole tekemistä arkitodellisuuden kanssa.
Popkornia

Olisi mielenkiintoista tehdä elokuva- ja kirjallisuuskritiikkejä, joissa tarkastellaan sitä, miten teoksissa esitetään esteettömyyttä ja minkälaisia teemoja tämän ympärille rakennetaan.

Se ei ole suoraan sanoen kiinnostavaa, minkälaisia esteettömyysratkaisuja elokuvan fiktiivisessä maailmassa on luotu. Mielekkäämpää on havaita minkälaisen viestin nämä ratkaisut välittävät esteettömyydestä ja sitä tarvitsevista ihmisistä.

Tämä näkökulma ei varsinaisesti rajaa teoksia aihepiirien mukaan, sillä esteettömyyttä esitetään kaikissa kertomuksissa eri tavoilla ja tasoilla.

Sen takia kritiikit olisivat myös ajankohtaisia. Kohteena ei ole pakko olla vanha ranskalainen taide-elokuva raajarikkoisesta kulkurista, vaan yhtä hyvin voidaan tutkia mahdollista tämän vuoden Oscar-voittajaa The Social Networkia, joka on jo useammalle elokuvista kiinnostuneelle lukijalle tuttu ainakin nimenä.

Kuitenkin ESOK-portaali käsittelee esteettömyyttä korkeakoulukentällä ja minun on pidettävä tämä näkökulma mielessäni jokaista juttua kirjoittaessani. Sen vuoksi en tee kritiikkejä, mutta käsittelen tässä artikkelissa elokuvateollisuuden luomaa kuvaa korkeakoulukentällä kuvatusta esteettömyydestä.

Kohdeteokseksi valitsen yliopistomaailmaan sijoittuvan, neljän Oscarin voittajan Kaunis mieli (A Beautiful Mind, muun muassa paras elokuva ja ohjaus) vuodelta 2001. Pääosaa esittää Russell Crowe ja elokuvan on ohjannut Ron Howard.

Taide ei heijasta todellisuutta, vaan se on yksi todellisuuden ilmenemismuoto. Kaunis mieli "perustuu tositapahtumiin", mutta käytännössä se on vain ohjaajan ja käsikirjoittajan luoma kuvitteellinen kertomus, jolla on joitain kiinnekohtia historiassa. Seuraavaksi vedän pari mutkaa suoraksi ja osoitan, miten valtavirtainen elokuvateollisuus luo esteettömyydestä jopa haitallisen kuvan.

Erilainen opettaja osana monimuotoisuutta

Kaunis mieli piirtää henkilökuvan persoonallisesta matematiikan professorista John Nashista, joka jo jatko-opiskelijana erottuu kaveriporukastaan. Hänellä on lieviä pakkoliikkeitä, hän ei ole sosiaalisesti luonteva, eikä hän pidä ihmisistä.

Nash kärsii skitsofreniasta näkemällä tietämättään kuvitteellisia henkilöitä, jotka vaikeuttavat hänen arkielämäänsä ja ajavat hänet lopulta jättämään yliopistomaailman taakseen. Asetelma on kiinnostava, sillä yleensä kouluissa keskitytään oppilaiden kokemiin esteisiin, jotka haittaavat oppimista ja osallistumista. Nyt kärsijänä onkin henkilökuntaan kuuluva opettaja.

Yliopistoyhteisö suhtautuu Nashiin suopeasti sen jälkeen, kun Nahsin ongelmat ja esteet ovat heille tiedossa.  Oppilaitos tukee hänen paluutaan kampuksella järjestämällä hänelle omaehtoisen tilan ja ajan tutkimuksen tekemiseen. Pieniä ongelmia aiheuttavat osa koulun ilkikurisista oppilaista, joilla ei ilmeisesti ole tietoa Nashin mielenterveysongelmista.

Elokuvan tärkeintä antia on mielestäni Nashin omaehtoisuus. Hän haluaa toteuttaa itseään parhaimmaksi katsomallaan tavalla konservatiivisessa ja kaavamaisessa yliopistomaailmassa. Jatko-opiskelijana Nash välttää luennoilla käymistä ja kirjojen lukemista; professorina hän ei aluksi haluaisi pitää luentoja. Nash korvaa käytännöt opiskelemalla omalla tavallaan itsenäisesti ja opettaminenkin sujuu kun hylkää akateemisen maailman jäykät konventiot.

Omaehtoisuuden ansiosta hän pystyy kehittämään jotain uutta ja nerokasta: tuloksena syntyy taloustieteiden Nobelilla palkittu peliteorioiden strategia.

Filminauhaa

Länsirintamalta ei mitään uutta

Kauniin mielen luoma mielikuva vammaisista ja esteettömyyttä tarvitsevista on varsin tyypillistä Hollowood-elokuville. Henkilöstä luodaan sankari, joka osoittautuu alun vastoinkäymisten ja syrjimisen jälkeen viisaammaksi tai kyvykkäämmäksi kuin muut ihmiset hyödyntämällä omaa erilaisuuttaan.

John Nashin tarina loppuu kiitospuheeseen Nobel-gaalassa, jossa elokuva kosiskelee katsojaa sentimentaalisuudellaan. Hieno, ainutlaatuinen mies, voisi todeta. Sillä on niin kaunis mieli.

Aina vammasta kärsivän päähenkilön ei tarvitse edes olla komea, toiminnallinen sankari. Ranskalaisessa elokuvassa Perhonen lasikuvussa (Le scaphandre et le papillon, 2007) päähenkilönä on muotilehti Ellenin päätoimittaja, joka halvaantuu kauttaaltaan, paitsi vasemmasta silmäluomestaan.

Ainoastaan toista silmäänsä räpyttelemällä hän pystyy kommunikoimaan ja lopulta jopa kirjoittamaan omaelämäkerran, johon itse elokuvakin pohjautuu. Tarina on uskomaton ja sen päähenkilön kyvykkyys ja jopa leikillinen suhtautuminen omaan tilaansa on ihailtavaa, mutta edustaako tämä sitä monimuotoisuutta, johon ihmiset voisivat samaistua?

Arkielämän sankareita

Harva meistä on kuitenkaan supersankari. On väärin ajatella, että erityisjärjestelyjä tarvitseva vammainen olisi poikkeuksellisen lahjakas tai valloittavan viisas. Erilaisuus voi siis kantaa myös positiivisen mielikuvan antamaa leimaa, mutta se yhtä virheellinen kuin mielikuva erilaisen henkilön vajavaisuudesta.

Katsojamenestykseen kirivät elokuvat usein ratsastavat epätodellisella tarinalla ja poikkeuksellisilla ihmiskohtaloilla. Taideteoksen tehtävä ei ole tarjota realismia ja varsinkin elokuvan tarkoitus on viihdyttää, mutta usein katsoja harhautuu uskomaan teoksen esittämän maailman todenmukaisuuteen.

Ongelmallisia ovat juuri vammaiskuvaukset, jotka valtavirtaelokuvissa ovat järjestelmällisesti vamman mystifiointia ja henkilön elämän glorifiointia. Sen takia on kyseenalaista lähteä hakemaan elokuvista realistista näkökulmaa toisten ihmisten elämään, vaikka elokuva yrittäisikin kosiskella realistisuudellaan.

Yksi mielenkiintoinen elokuva tulee mieleen, jossa esteettömyyttä esitetään varsin inhimillisesti. Elokuvassa Kukkoilijat (In Bruges, 2008) sivuhenkilönä esiintyy lyhytkasvuinen mies, joka vammastaan huolimatta elää varsin arkista elämää käyttäytymällä yhtä siivottomasti tai kohteliaasti kuin elokuvan muutkin henkilöhahmot.

Elokuvassa kommentoidaan metatasolla muutenkin lyhytkasvuisten ihmisten rooleja elokuvissa ja rikotaanpa eräs sellainenkin myytti, että lyhytkasvuisella ei olisi elokuvan tarinan kannalta ratkaisevaa roolia.

Jos kiinnostaa tarkastella elokuvia esteettömyysnäkökulmasta, niin suosittelen katsastamaan Kukkolijat. Tämä näkökulma antaa tarinaan aivan uudenlaisen teeman, jota toiminnan ja mustan huumorin täytteinen kertomus ei välttämättä suoraan välitä.


Kaunis mieli (IMDB.com) / Arvostelu (Film-O-Holic.com)

Perhonen lasikuvussa (IMDB.com) / Arvostelu (Film-O-Holic.com)

Kukkoilijat (IMDB.com) / Arvostelu (FilmiFIN.com)


Otto Myöhänen
HuK, korkeakouluharjoittelija
ESOK-hanke

(Kuka on Otto Myöhänen?)


Artikkelissa käytetyt kuvat ovat luvallisesti hankittu osoitteesta http://www.freedigitalphotos.net