Esok-verkosto

ESOK-verkosto

ESOK-verkosto edistää opiskelun esteettömyyttä korkeakoulujen, järjestöjen ja muiden organisaatioiden yhteistyönä.

Esitys korkeakoulutuksen saavutettavuuden edistämiseksi

Selvityshenkilönä toiminut erityisasiantuntija Tapio Kosunen luovutti esityksensä Kohti saavutettavampaa korkeakoulutusta ja korkeakoulua (linkki avautuu uuteen välilehteen) tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurviselle tiistaina 15. kesäkuuta.

Selvityksessä on tutkitun tiedon ja kansainvälisen vertailun pohjalta kuvattu korkeakoulutuksen saavutettavuuden tila Suomessa. Selvitys esittää 38 tavoitetta, joilla saavutettavuutta, yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja moninaisuutta korkeakoulutuksessa voidaan edistää kaikkien korkeakoulussa toimivien, myös aliedustettuihin ja vähemmistöryhmiin kuuluvien osalta.

Lue tarkempi kuvaus Opetus- ja kulttuuriministeriön sivulta Korkeakoulutuksen ja korkeakoulun saavutettavuussuunnitelmalla tavoitteellisuutta ja systemaattisuutta saavutettavuuden edistämiseen. (linkki avautuu uuteen välilehteen)